Griffonit heitteillä

Vaan kyllä hävettää, kun meidän blogiin ei emäntä muka ehdi mitään kirjottamaan, joulusta on kulunut pian kaksi kuukautta ja siellä lukee ”voi tätä joulunaikaa”!!! Minä sanon että voi tätä häitten aikaa, enkä ole yhtään tyytyväinen! Tammikuu oli jo täynnä häähössötystä, mutta helmikuun alku oli sitäkin kamalampi. Emäntä hädin tuskin ehti kotona käymään kun oli taas menossa milloin pukua sovittamaan, milloin kampaajalle, milloin mihinkin ja ME, sille muka niin tärkeät tyypit, kateltiin ihmeissämme, kun meille ei liikene aikaa ei sitten millään. Pikalenkkejä lähitienoolla - no, myönnetään, on me agilityssä päästy käymään - mutta silti! Minun itsetuntoni on kärsinyt, kun turkkikin on vain puoliksi trimmattu (lähinnä vain häntä ja siitäkin tuli kuin sian saparo, ällöä!) Eikä Rillakaan ole edukseen, karvaa on niin paljon että se näyttää lähinnä lattiamopilta.

Yksi mukava juttu sentään oli pari viikkoa sitten, kun päästiin yllättään emäntä. Sillä oli jotku ihme polttarit ja emännän kaveri haki meidät kotoa varkain ja vei agilitypaikkaan. Siellä minä sain Superman- viitan ja Rilla pinkin pikku hameen ja sitten meidän piti piilossa odottaa emäntää. Kun se lopulta tuli, me saatiin juosta sen luo ja sillä meinas itku päästä kun se näki meidät, me oltiin niin hienoja! Ja parasta oli, että emännän piti mennä se sama agilityrata ku meidänkin. Arvaa nauroinko partaani, kun emännän kaveri komensi sitä ”PUTKEEN, PUTKEEN” ja emäntä konttas sinne kiltisti. Jospa se nyt tajuais, ettei se aina niin kivaa ole! Osas se hypätä esteitäkin, mutta aika paljon kömpelömpi se on kuin meikäläinen.

Emäntä on onnellinen kun näki meidät!

Sinä päivänä ei emäntä tullut kotiin vasta kun aamuyöstä ja seuraava viikko olikin yhtä painajaista! Yhtenä iltana se vei meidät naapuriin, kun sillä oli taas niitä hääjuttuja. Mikäpä se siinä, mutta kun siellä naapurissa ei ole mattoja ja lattia on tappavan liukas. Meikäläinen otti varman päälle ja makas koko illan (kolmisen tuntia) keittiön pöydän alla ettei tule vahinkoa, eihän polvileikkauksesta vielä kovin kauan ole ja muistaakseni lääkäri varoitteli liukkaista paikoista…

Viime perjantaina olen viimeksi emäntää nähnyt, me ollaan Rillan kans nyt evakossa emännän kotona täällä maalla. Olot on leppoisat, ruoka hyvää (voisi vain olla enemmän tarjolla) ja ulkona on niin kylmä ettei paljon viitsitä lenkkeillä. Pihanperälle spurttaillaan täysillä ja sitten takaisin uunin viereen lepäämään, kyllä Rilla nauttii! En tiedä milloin päästään kotiin, emäntä on matkustanut jonnekin kauas, mutta sen uskon, että on sillä meitä ikävä! Oon miettiny että jos ei ois tuntevinaan koko emäntää kun se joskus tulee takasin, mutten ehkä raski olla niin julma.

T.Rölli

p.s. Minua avusti kirjoittamisessa emännän äiti, sillä eihän emäntä ITSE EHDI.