Aloitetaan nyt ihan siitä, että naapurustossa on tapahtunut koiramaista liikehdintää. Meidän vihamies on poistunut vihreämmille metsästysmaille (kaikki kunnioitus Remua kohtaan kaikesta huolimatta) ja tilalle on saapunut mustaakin mustempi Yön Ritari - Riki (sakemanni) sekä villi ja vilkas lapinkoira Romeo. Olemme tutustuneet nyt molempiin pentuihin ja ihan mukavilta vaikuttavat.
Riki on rauhallinen ja ujo. Olemme käyneet tutustumassa Rikin pihaan sekä kotiinkin. Meidän emännän tehtävänä on nyt alussa käydä katsomassa Rikiä kun sen oma emäntä on töissä että pärjääkö se siellä yksinään vai onko sillä hätä tai nälkä tai onko se kietoutunut joulukynttelikköön niin kuin eilen tai onko se syönyt sähköjohtoja. Ompa siinä tehtävä: emännän on parempi ottaa meidät apureiksi mukaan, että me voimme tarkistaa onko se esim. muistanut syödä ruokansa tai onko se unohtanut maistella puruluita. Olemme olleet niin anteliaita, että olemme antaneet Rikille pienen pannan lainaan, ettei sen emännän tarvi turhaan ostaa pantaa, joka on kohta yön Ritarille liian pieni. Veimme myös ystävällisesti kaikki puoli vuotta vanhat syömättömät, mauttomat ja tylsät puruluut Rikille. Tietysti myöskin pissimme Rikin pihan ristiin rastiin ettei se unohda tai ettei sille tule epäselvyyksiä siitä, keitä sen naapurissa asuu.
Tämä Romeo puolestaan vaikuttaa aavistuksen rasittavalta. Se aina kietoutuu innostuksissaan meidän ja meidän emännän jalkoihin ja jää narunsa kanssa jumiin. Se villiintyy heti meidät nähdessään vaikka me emme liikuisi mihinkään vaan seisoisimme kuin patsaat. Se myöskin itkee, vikisee ja vinkuu meidän perään kun jatkamme matkaa vaikka itse emme edes katsoisi taakse päin. Ehkä aavistuksen säälittävä tapaus.
Emännän kaksi kaveria on muuttanut sellaisiin taloihin, joissa on paljon liukkaita rappusia ja toisessa pelottava ja rämisevä hissi. Näihin kyläpaikkoihin on kuitenkin aina niin kiva mennä, että olemme jo tottuneet kulkemaan hissillä. Ne portaat meitä pelottaa edelleen ja niinpä emäntä soittaakin aina kaverin kantamaan toisen meistä. Alas on helpompi tulla mutta se ylösmeno on niin hankalaa ja Röllille tulee aina paniikkikohtaus.
Röllin syksyn kohokohdat: Sain todella vaativan ja tärkeän tehtävän, jota harjoittelin jo hyvissä ajoin ennen h-hetkeä. Pääsin esittämään emännän työpaikalle tonttutanssin ja sain olla oikea tonttukoira! Emäntä yritti pukea minulle tontun sukat sekä tonttunutun mutta itse valitsin simppelin tonttulakin. Nutussa oli niin kuuma ja ahdistava tanssia, koska se puristi erityisesti kainaloista aina silloin, kun olisi pitänyt tepastella takatassuilla. Sukat puolestaan olivat hankalat siksi, että tuntui kuin ne takertuisivat mattoon kun taas paljaalla lattialla ne olivat liian liukkaat. Myös tonttulakki oli aluksi hieman hankala, koska se aina nopeissa pyörähdyksissä tipahti silmille mutta sitten emäntä laittoi sen niskan päälle niin sitten onnistui hyvin kaikki liikkeet. Musiikkina meillä oli Nisse-polkka, koska se on eläinaiheinen ja minun persoonani sopii sen sanoihin hyvin:
Hupsis tupsis, Nisset ja Nasset, nyt polkassa nousevat käpälät ja tassut.
Musti ja Mirri ja Pupu sekä Nalle, pienet on vaarassa jäädä alle.
Hupsis tupsis pimpeli pompeli, hiiri se kissalle takkia ompeli.
Kaikki vaan joukkohon leikkiä lyömään ja puuroa syömään kun joulu on!
Tanssiliikkeet olivat minulle ennestään tuttuja, pyörähdyksiä yksikseni neljällä tai kahdella tassulla sekä emännän ympäri, seuraamista emännän tehdessä valssiaskelta sekä peruutusta ja taputtamista etutassuilla emännän käsiin. Tässä pari kuvaa:
Yleisö oli aivan ihana ja ennen esitystä sain tutustua heihin ja lopuksi kaikki tulivat kehumaan ja silittämään minua ja jotkut ihan pienet yrittivät vähän painia minun kanssa mikä oli erityisen mukavaa! En muistanut pelätä edes päiväkodin liukasta lattiaa! Alussa tuntui, etten ikinä ole heiluttanut häntää yhtä lujaa kuin silloin, ihan kuin se olisi irronnut! Se oli ikimuistoinen reissu ja olinkin melko väsynyt kun pääsimme kotiin.
Emäntä on laittanut minut toko-kurssille taas vaihteeksi. Katsotaan kumman kiinnostus loppuu aikaisemmin tällä kertaa - yleensä aina emännän. Minä muistin paikallaolon hienosti, olin rauhassa paikallani 2 minuuttia ilman taukoja, emäntä oli välillä piilossakin ja käveli ympäri hallia. Jotkut liikkeet olivat emännällä vähän ruosteessa ja välillä minulla olisi tehnyt vähän mieli riehua, kun emäntä enempi kehui. Ymmärsin aina, että silloin olisi ollut lupa alkaa vähän haastelemaan muiden kurssilaisten kanssa... Hankalaa oli, kun lopuksi olisi pitänyt ottaa suuhun semmoinen kapula, enkä halunnut. Emäntä yritti jotain kikkailla mutten nyt vielä oikein päässyt selvyyteen, että mitä se yritti mutta kaippa se selkenee...
Rillan kohokohdat: Eräänä päivänä kun emäntä avasi ulko-oven, en voinut uskoa silmiäni enkä varsinkaan nenääni! Piha oli täynnä herkullistakin herkullisempia lihaisia luita! Ihan totta, joka puolella! Kukkapenkissä, pensaikossa, pyörätelineen välissä, tuolin alla, oven edessä, portin suulla, ihan joka puolella! Kymmeniä, satoja! Osa oli muovipussissa, osa ulkopuolella, ja vielä lisää tosi isossa muovipussissa! Emäntä oli itse ihan kauhuissaan ja emännän kaveri myös. Ne keräsivät niitä ihan hädissään kamalaa kyytiä takaisin isoon muovipussiin ja kauhistelivat ääneen. Sitten näin kun se pussi laitettiin pakastimeen. Saimme vain yhdet pienet luut ja aina joskus kun jäämme Röllin kanssa yksin kotiin, saamme niitä luita sieltä pakasteesta. Mutta olihan se hieno kokemus se luinen piha, kuin taivas!
Emäntä on vaihtanut yhden kivan tyynynpäällisen sohvalle. Se on semmoinen pehmeä, lämmin ja villainen ja minä aina asettelen sen mukavasti ja itselleni sopivasti, siinä saa kyllä tosi hyvät nokoset. Olen myöskin kehittynyt agilityssä ilman treenaamista! Olen vain katsonut toisista mallia - helppoa eikä turhaan tule hiki.
Nyt odottelemme jo joulua!
T. Griffon team R&R
Kiva kuulla teidän touhuista!
VastaaPoistaKiitos kuulumisista griffon tiimille :)
VastaaPoista